Esirukous jäi kuulematta

0
8

Taivaassa jätettiin kesäkuun alkuviikoilla kuulematta esirukous. Esirukouksen lausui Saima Knaapi, 87, Paimion Nupuskan kylästä. Knaapi oli huolissaan lapsenlapsensa Katjan, 16, suunnitelmista viettää viikonloppu ystäviensä kanssa Seinäjoen Provinssirockissa. Saima pyysi [taivaan ja maan] Jumalaa katsomaan, ettei hänen sukulaistytölleen sattuisi rock-juhlilla “mitään pahaa”.

Taivaassa, maailman kristittyjen ainoan Jumalan ja Hänen poikansa, Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen hallitsemassa paratiisissa, esirukousta ei kuitenkaan kuultu. Jo ennen festivaalialueelle saapumistaan Katja ystävineen oli juonut olutta, polttanut tupakasta poskisavuja ja kiroillut ruokottomasti. Isoäidin esirukoukset eivät myöskään estäneet alaveteliläistä Matti-Kari Perä-Vakkuria työntämästä sukupuolielintään esirukoilijan pojantyttäreen myöhään lauantai-iltana. Tilannetta pahentaa Perä-Vakkurin lähipiiristä saatu tieto, jonka mukaan “se jätkä [Perä-Vakkuri] vetää aina paljaalla”.

“Näin käy joskus”

Taivaassa myönnetään, että kaikkia esirukouksia ei kuulla. “Näin käy joskus. Täällä on aina kesäisin ihan helvetin kiire”, nimettömänä pysyttelevä lähde kertoo.

Esirukouksia käsittelevä rivienkeli moittii taivaan hallintoa yksinkertaisesti vanhanaikaiseksi. “Isän, Pojan ja Pyhän Hengen toimialueet menevät liiaksi päällekkäin. Enkä usko, että tilanne paranee ennen Kristuksen toista tulemista”, enkeli pahoittelee.

Isä Jumala on tapahtumasta lyhytsanainen. “Hommaa on ihan saatanasti”, Jumala puolustautuu.

8 lukijakirjettä

  1. Tipe sanoo:

    ooo hommatkaa ettekö parampaa tekemistä oo löytäny

    (0)
  2. Melske sanoo:

    iiihiihiohohohoho, nauranu pitkään aikaan näin makeasti!

    (0)
  3. Tare sanoo:

    Kyllähän se mieli on aina hyvä saada rauhaan. Tässä tapauksessa Mummon!
    Tämän artikkelin perusteella voimme todeta, että kaikkien itse pitää osata ottaa vastuu itsestään ja jumala toimii vain ohjaajana ja tien näyttäjänä. Viimeisen valinnan tekee jokainen aina itse!

    Juttu oli mielenkiintoinen ja pisti kovasti mietittään, positiivisesti!

    (0)

Lukijakirjeitä ei vastaanoteta.